Tilasin jouluna Hennes &Mauritz kotiosastolta vähän kaikkea, ahneuksissani osan tuplaversiona eri puolille asuntoa. Miehen vanhemmat olivat tulossa ensimmäistä kertaa meille jouluksi, joten oli pakko näyttää mistä joulutonttu pissii.
(Minun joulu on parempi kuin sinun joulu)
No ei vaan...
Muutama luvaton kuusi ja viisitoista postipakettia myöhemmin asunto näytti tirolin torilta - ja erilaiset tuoksukynttilät saivat pään särkemään. Mutta joulu oli järjestetty!
Samalla järjestyi myös maineeni miehen rahoja tuhlaavana shoppaholistina. Vaihdoin nimittäin pankkia, ja uusi kortti jäi hakematta ennen lomia; vanha kortti kuoletettiin, kun tyhjensin Nordea tilini. Joten mies joutui tulemaan mukaani maksamaa paketit rahoilla, jotka olin hänelle siirtänyt.
Ja lähetyksiä oli monia
Monia, monia, monia....
Ja tietysti aina sama R-Kioskin myyjä.
Joka vaikuttaa jotenkin kyllästyneeltä.
Tuomitsevalta.
Kieroonkatsoi kun putiikkiin astui vosu, joka höylää miehensä rahoja.
Kenties maksaa ostoksensa luonnossa.
Voi säälii miesparkaa.
Joka kamalan naisen kanssa elää.
Hyväksikäyttäjä, tuhlaaja, pimbo.
Minä kun halusin vaan joulupalloja, tuikkuja ja kynttilöitä.
Mutta löysinkin tuhlaamisen aiheuttaman syyllisyydentunteen.
Sen, jonka sisäistin opiskelijana.
Aina se löytää aina tiensä takaisin.
Se on ärrämyyjän katseessa, kotiinkuljettavan postimiehen moikkauksessa.
Siwan kanssan huokaisussa.
Kaikkialla siellä, missä minä ostan jotain.
